Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on yksi niistä asioista, joka jännittää ainakin minua todella paljon työelämän aloittamisessa. Menen kokemattomana, vastavalmistuneena lastentarhanopettajana ryhmään, joka on täynnä minulle tuntemattomia lapsia. Lasten taustat ovat hyvin erilaisia ja tulen varmasti törmäämään perheisiin, joiden kasvatusnäkemykset ja arvot ovat hyvinkin ristiriitaisia omien ja päiväkodin yleisten linjausten kanssa. Miten otan tällaiset asiat puheeksi vanhempien kanssa – kunnioittaen samalla vanhempien näkemystä, mutta sivuuttamatta kuitenkaan omaa arvomaailmaani ja päiväkodin yhteisiä tapoja toimia? Miten otan lasta koskevan huolen puheeksi syyllistämättä vanhempia? Miten onnistun luomaan lasten vanhempiin avoimen, lämpimän ja luottamuksellisen suhteen? Miten onnistun luomaan lasten vanhemmille tunteen siitä, että heidän lapsensa on turvallisissa käsissä ja hyvässä hoidossa?

Etenkin päiväkodissa vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyy ongelmia, joista puhuimme luennolla. Ongelmaksi nousee usein se, että yhteistyö on hyvin yksipuolista ja ongelmista lähtevää. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteistyö lähtee ammattilaisen tarpeista, ts. yhteistyötä on silloin, kun on esim. vanhempainilta tai lasta koskeva huoli on herännyt. Tätä ei voida kutsua YHTEIStyöksi! Vuokko antoikin hyvän neuvon tähän liittyen: ”Ainakin viisi positiivista yhteydenottoa vanhempiin ennen negatiivista!” (Kootut vinkit tiivistelmänä lopussa).

Yhteistyön ongelmaksi muodostuu myös se, että se on usein syyllistävää. Tämä voi tapahtua joko julkisesti tai rivien välistä. Mm. Maarit Alasuutari on tutkinut aihetta ja vanhempien ja lastentarhaopettajien kasvatuskeskusteluista on käynyt ilmi, että tätä tapahtuu.

Yhdeksi ongelmaksi muodostuu se, että yhteistyö on usein hyvin verbaalisesti painottuvaa ja pedagogiakeskeistä. Miten saan yhteyden myös siihen perussuomalaiseen juroon isään, joka sanoo lauseen pari? Kaikki eivät ole syntyneet puhujiksi ja tarvittaisiin myös muunlaisia tapoja toteuttaa yhteistyötä. Esimerkiksi erilaiset toiminnalliset tavat olisivat hyvä keino tähän. Omasta harjoitteluun liittyvästä kokemuksesta voin sanoa, että oli aivan mahtava kokemus, kun pääsin osallistumaan vanhempainiltaan, jossa lapset olivat mukana!

Yhteistyön tekee vaikeaksi myös se, että vaatimukset perustuvat usein keskiluokkaisiin arvoihin ja normeihin. Ymmärtävätkö opettajat myös alempien sosiaaliluokkien arvot ja normit?

Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö päiväkodissa on usein myös hyvin ilmoitusluontoista sen sijaan että se olisi keskusteluluontoista. Ehkä tähän vaikuttaa osaltaan kiire? ”Hoidetaan ne välttämättömimmät asiat ensin, sitten vasta muut jos jää aikaa”. Lisäksi luennolla mainittiin sekin, että yhteistyö on epäkunnioittavaa. Tärkeää on muistaa yhteinen asiantuntijuus. Vanhemmat ovat lapsensa ensisijaisia kasvattajia ja he tuntevat hänet parhaiten. Heillä on lastaan koskeva asiantuntijuus ja meillä on ammattikasvattajien asiantuntijuus. Molemmat ovat tärkeitä ja molempia tarvitaan! Tästä päästäänkin aasin sillalla Vuokon koottuihin vinkkeihin:

1. Positiivisia yhteydenottoja aluksi -> ”Kanava auki”

2. Puhukaa tavallisten ihmisten kieltä!

3. Tasavertaisuus, älkää kuitenkaan kieltäkö asiantuntijuuttanne

Näillä pääsee varmasti pitkälle! :) Millaisia ajatuksia teille heräsi? Minulle näköjään enemmän vain kysymyksiä.. Vastaukset löytyvät varmaankin sitten käytännöstä enemmän.

-Riikka