Johtajalla on laillinen valta antaa määräyksiä ja ohjeita ja asettaa sekä sopia tavoitteita.

Johtajan työhön kuuluu myös huolehtia kokonaisuudesta, hänen on oltava lähellä alaisiaan, mutta myös riittävän kaukana sekä olla esimerkkinä alaisilleen.

 

Johtajia on erilaisia - sekä hyviä että huonoja.

- Johtaja voi olla autoritaarinen, "antaa mennä" tai demokraattinen johtaja.

- Johtaja voi olla itsevaltias tai osallistuva johtaja.

- On myös X- ja Y- johtajia sekä Z-johtajia.

- Muutosjohtaja on karismaattinen, yksilöllisesti huolehtivainen, älyllisesti innostava sekä inspiroiva.

 

Kun luennolla kerrottiin erilaisista johtaja tyypeistä ja heidän tavoistaan johtaa, pystyi heti mielessään kuvittelemaan jonkun henkilön, johon piirteet osuivat. Johtajia on siis varmasti erilaisia, kuten luennolla kerrottiin. Luento laittoi minut pohtimaan, minkälainen on hyvä johtaja ja mitä johtamiselta vaaditaan sekä sitä, millainen johtaja mahtaisin itse olla. Mielestäni johtaja kuuntelee alaisia ja heidän toiveitaan, ottaa alaisien erikoistaidot huomioon ja osa hyödyntää niitä. Johtajalta vaaditaan mielestäni myös napakkaa otetta ja koko tiimin johdonmukaista johtamista. Keskustelu alaisien ja johtajan välillä tulee olla avointa! Johtaja jakaa tehtäviä, tekee ratkaisuja ja pitää koko työtiimin langat käsissään. Tässä muutamia mielestäni hyviä ominaisuuksia johtajalle.

Mitäs te muut olette mieltä ja minkälainen teistä on hyvä johtaja?

Varmasti löytyy vielä monia muitakin hyviä ominaisuuksia johtajalle.

 

 - Reija